Poniagi-joukkue oli ensimmäistä kertaa kotoa poissa esiintymässä Teivon poniraveissa tänään! Poneista mukaan pääsivät Jimmy, Linus ja Spook. Liikkeellä oltiin koko joukkueen ja parin avustajan voimin. Matka sai jo ennen puoliväliä dramaattisen käänteen kun pikkuruiset järjestelivät kuljetusvälineen sisustuksen uuteen kuosiin ja kaksi viimeksi mainittua purettiinkin Linnainmaan kylmä-Teboilin parkkikselle sisustuksen korjaamisen ajaksi. Tunnelma kävi kireäksi, mutta selvittiin siitäkin ja ponit saatiin perille.
Perillä oltiin hyvissä ajoin, ja kaikki mukaan nappaamani sadetakit olivat käytössä. Lisäksi käytimme puolijoukkuesadesuojana Inarin sadeviittaa pahimman kuuron ajan! Sitten, ennen tapahtuman alkua, sade loppui kuin seinään! Eikä pisaraakaan tullut ennekuin oltiin takaisin autoissa koko lauma! Uskomatonta! Sääennuste oli kuitenkin saanut suuren osan yleisöpotentiaalistamme jäämään koteihinsa.
Perillä oltiin hyvissä ajoin, ja kaikki mukaan nappaamani sadetakit olivat käytössä. Lisäksi käytimme puolijoukkuesadesuojana Inarin sadeviittaa pahimman kuuron ajan! Sitten, ennen tapahtuman alkua, sade loppui kuin seinään! Eikä pisaraakaan tullut ennekuin oltiin takaisin autoissa koko lauma! Uskomatonta! Sääennuste oli kuitenkin saanut suuren osan yleisöpotentiaalistamme jäämään koteihinsa.
Ponit liikkuivat näppärästi ja toimivat terhakasti! Rata oli vähän pienempi kuin kotona, joten aikaa jouduttiin vähän kuluttamaan vetämällä rata useampaan kertaan. Kaikki tekivät kuitenkin tasonsa mukaiset radat, Jimmy vähän jännittää keinua ja sai siitä vapautuksen. Tytöt jaksoivat kiitettävästi juosta koko 20 minuuttia! Ja ponithan suorastaan syttyivät yleisön edessä, ihan mahtavaa! Talutuskin sujui mallikkaasti ja gourmet-illallisrahat saatiin kasaan koko jengille.
Poniraveissa olivat esiintymässä mm. Northern Sky Miniatures -minihevoset. Ritan ihanat pikkuhevoset olivat kuin barbie-maailmasta meidän tuuheitten ja muhkeitten ponijätkien rinnalla! Hurmaavia otuksia!
Päivän päätteeksi Laaksolan nimikkolähdön voitti ylivoimainen ennakkosuosikki. Golda Apachelle puettiin Laaksola-loimi niskaan, aika upea pakkaus se kyllä on! Sitten odoteltiinkin kyyti paikalle, roudattiin vielä kerran tosi painaviksi muuttuneet esteet autoon, käytiin syömässä ja purettiin ja siivottiin auto. Kiitos mahtavalle tiimille! Niin ja se Toni, no siellähän se oli, ihan elävänä...
Agi-show Tonin juontamana on nähtävissä täällä: http://mediasivut.teivo.fi/videokirjasto/2009/0905/L9.html
Nyt haudataan tuo Teivo-rata ja keksitään uusia kujeita kesän varalle. Uusia kontakteja ja kiinnostuneita hihasta nykijöitä taas muutamia ilmaantui, katsotaan mitä niistä syntyy. Antoisa päivä, kannatti tosiaan lähteä. Aurinkoista äitienpäivää kaverit, huomenna huilataan ja jatketaan harjoituksia ensi viikolla! Jotain lehtijuttua silloinkin ollaan taas tekemässä...
Kuvat Teivosta otti Veera Sulosaari, kiitokset Sulolle!
