Olisi kiva kirjoittaa, kuinka hienosti menee ja kaikki ponit lentää korvat hörössä mitä erikoisimmistä härpäkkeistä läpi. Ja joskus tuntuu että näinhän se homma meneekin! Sitten olisi kiva laittaa blogiin upeita kuvia hymyilevistä tyttösistä ja niistä positiivisista poneista. Koko joukkue on edistynyt uskomattoman upeasti, sitä ei voi kiistää. Antaisin kuitenkin valheellisen kuvan lajista lukijoille jos kertoisin vain aurinkoisista päivistä.
Tänään treenit alkoivat Grey-tamman holtittomalla keulimisella ja Amanda säikähti nuorta villikkoa pahanpäiväisesti. Ymmärrän hyvin sekä ponia että tyttöä, kumpikaan ei ollut ihan varma, onko tilanne turvallinen. Vaihdeltiin vähän poneja ja tilanne rauhoittui. Sitten Elmo-poika päätti että agility ei olekaan kivaa, tänään. "Ei kiitos, en tule keinulle." Eikä se tullut hapsuportista, ei noussut lavalle. Hyppäsi sentään, myös banketilla. Olisi tehnyt mieli tarttua sitä korvista ja ravistella, "Haloo, menit viimeksikin!!". Eihän se mitään auttaisi, joten palkittiin pienestä kavion nostamisesta lavan reunalle ja annettiin olla.
Luottoponit menevät aina, kaiken ja kolmen harjoituskerran jälkeen loputtomiin rennosti ja kivasti. Tottakai kaikki tytöt haluaa treenata näillä poneilla, eikä niillä puolivilliksi heittäytyvillä empäs-tautisilla. Ymmärrän, mutta hevosmiestaito on sitä, että hankalasta tilanteesta löydetään ulospääsy. Vain treenaamalla niistä kokemattomammista ja varovaisemmista tulee rentoja agi-poneja, ja ainoastaan joutumalla ponin kanssa hankaluuksiin voi oppia oikeasti hevosmiestaitoja. Takapakit on elämää ja niitä tulee kaikille. Autan ehkä silti tyttöjä ja edistän suurisilmäisten kiipeilyhalukkuutta ylimääräisillä harjoituksilla. ;) Keinu on haastava, mutta haasteet on tehty voitettaviksi. Here comes the Swinging ponies! Tänään kesäinen sää ja putkimankkapoppi teki meidän treenihetkestä ihanan vaikeuksista huolimatta. Olette tytöt sinnikkäitä ja teidän kanssa on ihanaa treenata!
